keskiviikko 19. joulukuuta 2012

My 4th

Epäonnistumisen tunteita takana koko eiliseltä päivältä. Elämä tuntuu vaan niin turhalta. J:kin vaan vittuilee koko ajan, ja loukkaantuu kun vastaan samalla mitalla.

Oon seurustellut monen ihmisen kanssa. Kukaan edes J,  ei ole saanut minua suuremmin ihastumaan, sen seurassa on vain ollut aina ihan kivaa, siksi kai sitä päätetiin lapsikin pitää. Ystävinä tässä kai eletään. Sitä kun ei kiinnosta se, mitä mulle kuuluu, kunhan se saa pillua sillon kun haluaa. Se on vaan tän suhteen pääasia. Miehen tyydyttäminen ja naisena oleminen kotona, joka tässä tapauksessa tarkoittaa puhdasta kotia, ruokaa kun J tulee koulusta ja lapsetonta aikaa hänelle.

Kaipaan sitä fiilistä rakastuneena olemisesta. Vaikka meillä on lapsi, silti haluan jotakin paljon enemmän. Myönnän olevani läheisyysriippuvainen, mutta samalla yksinäinen. Lapsi kun vie kaiken ajan minulta ja J:ltä. Eihän se perhe-elämä ole mitään ihannoitavaa ajanvietettä vaan vankila. Paikka josta äiti ei pääse mihinkään. Raha on aina mun menoihin niin tiukassa, J saa kyllä juosta baareissa ja känniörveltää taksilla kotiin, mutta entä tämä mä.

Tää vaan tuntuu olevan ainoa kanava purkautua. Kukaan ei vielä edes seuraa mua, ei sillä, että mua kiinnostaisi se, kuinka paljon teitä on, tai kuinka paljon myötätuntoa sieltä liikenee. Tuskin ollenkaan. Itsehän olen elämäni pilannut, mutkun, olis joku edes joskus mulle sanonut, että vahngoista ei aina seuraa pelkkää hyvää. Ehkä pitäisi suurentaa ja valehdella niin kutsutun elämäni kohokohtia, että muita kiinnostaisi. Mitä sen on väliä. Oon tähänkin asti ollut aina se epäsuosittu, kaveriton, lihava ja ruma tyttö. Mutta kaipa mussa hyviäkin puolia on.

2 kommenttia:

  1. moro, aattelin vaan et jos sua kiinnostaa. Joku vierailija oli mainostanu sun blogia vauva.fi:ssä

    VastaaPoista
  2. Just. Kiitos kun ilmotit. Ärsyttävää leimailua. Mää muka mainostanut vauva.fi:ssä, just joo.

    VastaaPoista

ihan sama mitä ajattelet, mua ei kiinnosta.